Peippojen suonissa virtaa dinosaurusten veri
Erilaiset elämänmuodot jatkuvat kaikkiin suuntiin: eteen ja taakse, joka suuntaan sivuille. Elämä yltää puunlatvojen yläpuolella suriseviin sääskiin ja vielä niitäkin ylemmäs aina avaruuden rajalla leijuvaan siitepölyyn saakka. Humuskerroksen pohjaa tonkivien karhukaisten alapuolelta elokehä sukeltaa syvälle kallion uumeniin, paikkaan, jossa bakteerit ja arkeonit elävät ikuisessa pimeydessään.
Myös kadonneet lajit ovat läsnä. Niiden perimä uinuu ympärillä kuhisevassa elämässä valmiina sopeutumaan muuttuviin oloihin. Peippojen suonissa virtaa dinosaurusten veri.
Metsän jokainen osa on yhteydessä toisiinsa ja toisistaan riippuvainen. Metsän silmät näkevät kaiken, kaikista suunnista samanaikaisesti. Nyt metsä on tulessa. Sen uumenissa, syvällä metsän muistissa, dinosaurukset heräävät.
I bofinkens ådror flödar dinosauriernas blod
Kameran är ett redskap men vilken jag be- rör landskapet. Fotografiet är ett spår som blir kvar av beröringen. Oavsett hurudant fotografiet är, är det ett bevismaterial över mitt möte med naturen.
I möten återföds världen. Möten utmanar oss att tänka och att vara på ett annat sätt. Möten kallar oss att öppna oss mot andra och uppmuntrar oss att kasta oss i dialog.
Juha Vakkilainen pohtii valokuvissaan inhimillisen ja ei-inhimillisen keskinäisiä kohtaamisia. Vakkilainen luottaa mustavalkofilmin todistusvoimaan: Olipa kuva minkälainen tahansa, on se jälki kameran edessä olleesta – jälki kohtaamisesta luonnon kanssa.
Kohtaamisissa maailma syntyy uudelleen. Kohtaaminen haastaa ajattelemaan ja olemaan toisin. Se kutsuu avautumaan kohti toista ja rohkaisee heittäytymään dialogiin tämän kanssa.
Juha Vakkilainen on valmistunut kuvataiteilijaksi Turun Taideakatemiasta ja taiteen maisteriksi Taideteollisesta korkeakoulusta (nykyisin Aalto-yliopisto).
Näyttelyä on tukenut Suomen Kulttuurirahaston Etelä-Pohjanmaan rahasto.