Kasper Dalkarl – Mor och son – Äiti ja poika | Lars Rebers – Son och far – Poika ja isa
Lars Rebers
Det sista besöket; en resa för att besöka min fars grav
De senaste åren har jag arbetat jag med mitt projekt Pilgrimsvandring. Vandringen sträcker sig från Pernå till Åbo och jag spankulerar mellan den fysiska världen och den andliga sfären, med min kamera. Genom att gå och anstränga sig fysiskt stärks den mentala biten och tankar mellan himmel och jord flödar smidigare och i finurliga banor.
Detta projekt, Det sista besöket, är ett litet sidospår, en kort resa till Tyskland där min far ligger i en minneslund, Ruhewald. Han dog plötsligt i augusti 2022 och jag fick inte vara med på begravningen. Projektet Pilgrimsvandring handlar om den eviga resan att hitta sig själv, förstå sig själv och i slutändan hitta ut ur sig själv.
Känns som konfrontationen med det som finns kvar av ens far hör till helheten och graven är platsen som måste besökas. Det finns så mycket outrett, så mycket som inte har diskuterats, men allt för mycket som man har tänkt göra. Förlåtelse är en grundsten i att själv kunna bli hel och det är något att eftersträva. Min metod är att göra det med hjälp av fotografier och text. Mitt fysiska verktyg är att göra det genom att promenera, spankulera genom skog och sinnen. Jag strävar efter att vistas i skogen, där han nu ligger, med det enda stabila som alltid har funnits i mitt liv, min kamera, mitt lugn och min kropp. Utforska hans platser där han har rört sig när han ännu hade energi och liv i kroppen. Ingen träff med.hans fru Ragata eller hennes son Idioten, utan bara min far och jag.
Efter min stora operation, sommaren 2022, söker man hopp, energi och förlåtelse där man hittar det. Förutom det konstnärliga innehållet och själva processen, har det även visat sig att bara den fysiska promenaden är ett välkomnande bonus för den rehabiliterande kroppen. Dödsångest är något man kan leva med, men ännu bättre om man kan transformera den till något annat. I mitt fall vill jag dela med mig, skapa bilder och berättelser. Speciellt så länge man ännu lever.
Jag har arbetat med dylika projekt under största delen av mitt liv. Allt från mitt examensarbete där jag spankulerade i Berlin (1989) till Pilgrimsvandringen och min döda far som jag arbetar med som bäst. Det finns en plats, en tanke och en strävan att förvandla känslor och tankar till bild, till något man kan dela med andra. Slutgiltiga formen blir en utställning, fotografier och text. Denna utställning är min första version av detta projekt.
Viimeinen tapaaminen; matka isäni haudalle
Viimeisten vuosien aikana olen työskennellyt Pyhiinvaellus-projektini parissa. Vaellus ulottuu Pernajasta Turkuun, ja kuljen fyysisen ja henkisen maailman välimaastossa, kamera kädessäni. Kävelemällä ja fyysisesti ponnistelemalla vahvistuu henkinen puoli, ja ajatukset taivaan ja maan välillä virtaavat sulavammin ja monimutkaisemmin.
Tämä projekti, Viimeinen tapaaminen; matka isäni haudalle, on pieni sivupolku, lyhyt matka Saksaan, jossa isäni lepää muistolehdossa, Ruhewaldissa. Hän kuoli äkillisesti elokuussa 2022, eikä minulle suotu osallistumista hautajaisiin.
Pyhiinvaellus-projekti käsittelee ikuista matkaa itsensä löytämiseen, itsensä ymmärtämiseen ja lopulta ulos itsestään pääsemiseen. Tuntuu siltä, että kohtaaminen sen kanssa, mikä isästä on jäljellä, kuuluu kokonaisuuteen, ja hauta on paikka, jonka on pakko tulla vierailtua. On niin paljon selvittämättä, niin paljon puhumatta jäänyttä, mutta liian paljon, mitä oli tarkoitus tehdä. Anteeksi anto on peruskivi tullakseen eheäksi ja se on jalo tavoite. Metodini on tehdä se valokuvien ja tekstin avulla. Fyysinen työkaluni on tehdä se kävelemällä, kuljeskelemalla metsissä kaikilla aisteilla. Pyrin pysyttelemään metsässä, missä hän nyt lepää, ja siellä on ainoa vakaa asia, joka on aina ollut elämässäni – kamerani, rauhani ja kehoni. Tutki myös niitä paikkoja, missä hän liikkui, kun hänellä vielä oli energiaa ja elämää kehossaan. Ei tapaamisia hänen vaimonsa Haahkan tai hänen poikansa Idiootin kanssa, vaan vain isäni ja minä.
Suuren leikkaukseni jälkeen kesällä 2022 etsitään toivoa, energiaa ja anteeksiantoa sieltä, missä sen voi löytää. Taiteellisen sisällön ja itse prosessin lisäksi on osoittautunut, että pelkkä fyysinen kävely on tervetullut bonus kuntouttavalle keholle. Kuoleman ahdistus on jotain, jonka kanssa voi elää, mutta vielä parempi, jos sen voi muuntaa joksikin toiseksi. Omassa tapauksessani haluan jakaa, luoda kuvia ja kertoa tarinoita. Erityisesti niin kauan kuin vielä elää.
Olen työskennellyt vastaavien projektien parissa suurimman osan elämästäni. Aina opinnäytetyöstäni, jossa kuljeskelin Berliinissä (1989), Pyhiinvaellus-projektini ja edesmennyt isäni, jonka parissa työskentelen parhaillaan. On olemassa paikka, ajatus ja pyrkimys muuntaa tunteita ja ajatuksia kuvaksi, joksikin jaettavaksi muiden kanssa. Lopullinen muoto tulee olemaan näyttely, valokuvia ja tekstiä. Tämä näyttely on tämän projektin ensimmäinen versio.
Kasper Dalkarl
Mor och son
Fotokonstnären Kasper Dalkarl (1991, Helsingfors) utforskar i sitt konstnärliga arbete den djupgående relationen mellan mor och son. I konsthistorien har den vuxna sonen tillsammans med sin åldrande mor sällan avbildats, utan istället har konstvärlden präglats med förskönade idylliska bilder på unga mödrar tillsammans med sina småbarn, eller i kontrast porträtt av väldigt gamla mödrar.
Vanligare är det med visuella arbeten som belyser relationen ”far-son” eller ”mor-dotter”, både i fotografins och konstens historia, men relationen ”mor-son” behandlas allt mer sällan. Detta projekt är ett samarbete mellan Kasper Dalkarl och hans mor, Åsa Dalkarl- Gustavsson, fotograferade på platser och i element av personlig betydelse för dem båda. Vattnet är en återkommande symbol som kan betyda många saker: liv, död och återfödelsen.
I fotografierna reflekterar Kasper Dalkarl kring den vuxna relationens skiftningar som uppkommit efter att Kaspers far, Ole Gustavsson, gick bort år 2015. Denna traumatiska och oväntade död kom som en chock både för mor och son, och under sorgeprocessen förändrades relationen. Snarare än den stereotypiska förväntningen om sonen som stiger in i sin faders skor uppstod en ömsesidig och vänskaplig relation.
Det traumatiska förloppet ledde till en övergång från en traditionell mor-son-dynamik till en mognare relation. Kasper och Åsa har stöttat varandra genom dessa förändringar, något som har präglat deras gemensamma resa under åren. Denna subtila förändring i deras relation, som Kasper Dalkarl upptäckte först efter flera år, blev grunden för de inledande bilderna i detta konstnärliga projekt.
Utöver själva mor-son-relationen framträder i projektet ett annat viktigt element – den naturliga åldrandeprocessen. I likhet med den begränsade avbildningen av mor-son-relationen finns en tydlig brist i representationen av kvinnor i den ålder som Kaspers mor representerar. Fotografen strävar med detta projekt inte bara efter att visualisera relationen i samband med för dem viktiga platser, utan också att normalisera avbildandet av kvinnor.
Genom sorgeprocessen efter Oles bortgång uppstod djupa diskussioner mellan Kasper och Åsa, och det blev tydligt att de delade upplevelser som var svåra att förklara. Kan det vara så att den nära familjerelationen mellan mor och son skapar en förmåga att känna det den andra känner? Båda upplevde starka känslor av obehag och oro på Oles sista dag, trots hundratals kilometers avstånd från platsen där Ole dog.
Undermedvetet visste de båda att han hade gått bort, innan beskedet kom. På liknande sätt har Ole besökt dem i deras drömmar, klädd på samma sätt och med samma budskap, en insikt som först klarnade efter diskussioner med varandra. Ett oförklarligt band som delas mellan mor och son, oavsett var de befinner sig.
Äiti ja poika
Valokuvataiteilja Kasper Dalkarl (1991, Helsinki) tutkii taiteessaan syvää äidin ja pojan välistä suhdetta. Taidehistoriassa on harvoin kuvattu aikuista poikaa vanhenevan äitinsä kanssa. Tavallista on sen sijaan ollut idyllinen kuvaus nuorista äideistä pienten lasten kanssa tai kontrastina kuvaus hyvin vanhoista äideistä.
Valokuva- ja taidehistoriassa on tavallisemmin korostettu ’isä-poika’ tai ’äiti-tytär’ suhteita, mutta ’äiti-poika’ suhdetta on kuvattu harvemmin. Tämä projekti on Kasper Dalkarlin ja hänen äitinsä Åsa Dalkarl-Gustavssonin yhteistyö. Kuvat on otettu paikoissa ja elementtien yhteydessä, joilla on heille kummallekin henkilökohtainen merkitys. Vesi on toistuva symboli, joka voi merkitä monia asioita: elämää, kuolemaa ja jälleensyntymää.
Valokuvissa Kasper Dalkarl pohtii muutoksia aikuissuhteessa Kasperin isän Ole Gustavssonin kuoleman jälkeen vuonna 2015. Tämä traumaattinen ja odottamaton kuolema tuli järkytyksenä sekä äidille että pojalle, ja suruprosessin aikana heidän suhteensa muuttui. Stereotyyppisen odotuksen tilalle, että pojan pitäisi astua isänsä saappaisiin, syntyi keskinäinen ja ystävällinen suhde.
Tämä traumaattinen tapahtuma johti siirtymiseen perinteisestä äiti-poika-dynamiikasta kypsempään suhteeseen. Kasper ja Åsa ovat tukeneet toisiaan läpi näiden muutosten, mikä on leimannut heidän yhteistä matkaansa vuosien varrella. Tästä heidän suhteensa hienovaraisesta muutoksesta, jonka Kasper Dalkarl havaitsi vasta useiden vuosien jälkeen, tuli perusta tämän taiteellisen projektin ensimmäisille kuville.
Äiti-poika-suhteen lisäksi projektissa nousee esiin toinen tärkeä elementti – luonnollinen ikääntymisprosessi. Samoin kuin Äiti-poika-suhteen kuvaus on epätavallista on myös niiden naisten kuvaus, jotka edustavat iältään Kasperin äitiä. Tällä projektilla valokuvaaja ei pyri ainoastaan visualisoimaan suhdettaan itselleen tärkeisiin paikkoihin, vaan myös normalisoimaan naisten kuvaamista.
Ole Gustavssonin kuoleman jälkeisen suruprosessin myötä Kasperin ja Åsan välinen keskustelu syveni ja kävi selväksi, että he jakoivat kokemuksia, joita oli vaikea selittää. Voisiko olla niin, että äidin ja pojan läheinen perhesuhde luo kyvyn tuntea, mitä toinen tuntee? Molemmat kokivat voimakkaita epämukavuuden tunteita ja huolta Olen viimeisenä elinpäivänä, vaikkakin he olivat satojen kilometrien päässä paikasta, missä Ole kuoli.
Alitajuisesti he molemmat tiesivät hänen kuolleen, ennen kuin uutinen kuolemasta saapui. Ole oli ilmestynyt heidän uniinsa, pukeutuneena samalla tavalla ja samaa viestiä heille tuoden. Tämä asia tuli esille vasta Kasperin ja Åsan keskustelujen jälkeen. Äidin ja pojan välillä on selittämätön side, olivatpa he missä tahansa.
Lars Rebers, (född 1963 i Lovisa) är en fotokonstnär, konstpedagog och en evig studerande. Han har fått sin magisterexamen vid Konstindustriella högskolan (Aaltouniversitetet idag) 1990 och blev konstpedagog 1996 vid samma högskola. Rebers har haft många utställningar i Finland och är medlem i Fotokonstnärernas förbund.
Lars Rebers (s. 1963, Loviisa) on valokuvataiteilija, taidepedagogi ja ikuinen opiskelija. Hän on valmistunut Taideteollisesta korkeakoulusta taiteen maisteriksi 1990 sekä taidepedagogiksi 1996. Rebers on pitänyt lukuisia näyttelyitä kotimaassa. Hän on Valokuvataiteilijoiden Liitto ry:n jäsen.
Kasper Dalkarl (f. 1991, Helsingfors) är en visuell konstnär. Han slutförde sina kandidatstudier i fotografi 2017 och sina magisterstudier i fotografi vid Yrkeshögskolan Novia 2022. I hans fotografi utforskar han berättande, myter och porträtt genom att placera sina motiv i naturliga miljöer som kombineras med artificiellt ljus och praktiska effek- ter för att ge liv till det han vill berätta med sina bilder.
Kasper Dalkarl (s. 1991, Helsinki) on valokuvataiteilija. Hän valmistui valokuvataiteen kandidaatiksi vuonna 2017 ja taiteen maisteriksi 2022 Novia ammattikorkeakoulussa. Valokuvissaan hän tutkii tarinankerrontaa, myyttejä ja muotokuvaa, sijoittamalla kohteensa luonnon ympäris- töihin ja yhdistämällä siihen elokuvallista valoa ja tehos- teita elävöittämään tarinoita, joita hän haluaa kertoa.
IBIS Open Walls 2023
Ibis Open Walls
Käytä hyväksesi tilaisuus esitellä kuviasi Valokuvagalleria Ibiksessä!
Utnyttja chansen att ställa ut på fotogalleri Ibis!
Take the opportunity to exhibit at Photogallery IBIS!
Filmverkstaden10
Filmverkstaden10
Our aim is, and has been over the past years, to keep analog film and photography alive and accessible in the nordic baltic region and to promote its transformation into the future. For almost a decade Filmverkstaden has been offering the facilities needed for working with analog film and photography, as well as organising hands on workshops, film screenings and other related projects. Seizing the occasion of Filmverkstadens 10th anniversary, we intend to introduce these unique art forms to a broad public and to sustain these art forms by means of a festival, comprising of a 3-month exhibition, a public programme with workshops, film screenings and live cinema performances and a labs meeting. We aim to create a meeting point of exchange and engagement of ideas and experiences around filmic creation.
The exhibition is not only an overview of works made by members and guest artists at the unique facilities of Filmverkstaden, it is also an overview of the current state of what is happening within the world of analog film and photography. The works on display are all analog or have been initiated on analog film, providing a unique opportunity to dive into a world of alchemy, where light becomes silver. It offers the rare opportunity of experiencing expanded cinema works and works on the boundaries of analog film and photography.
The exhibition will be curated by Sarah Schipschack, film curator, programmer, and producer, based in Tromsø,
Norway, in collaboration with Britt Al-Busultan, founder and director of Filmverkstaden and artist working with expanded cinema. The exhibition focuses on analog film and photography, digital works initiated on analog, installation and two dimensional works that explore the concept of (moving) image in all possible forms and appearances. Characteristic are the handmade aspect, the experiments and the innovative techniques.
Invited artists working with analog photography:
Dagie Brundert (DE)
Dagie Brundert (1962) studied visual arts and experimental film when she fell in love with her
super 8 camera (Nizo). Since then she has been trying to be a particle-finder, a wave-catcher, and a
good story-teller, always looking for and absorbing weird beautiful things from this world,
chewing and spitting them out again.
https://www.dagiebrundert.de/
Daniel Beijar (FI)
Daniel Beijar has been engaging himself with analog techniques for more than a decade. His interests go everywhere from double8 filming to large format photography and collodium wet plate. Since the last couple of years, he had specialised himself in environmental friendly techniques. Beijar develops film and photographs in coffee and makes cyanotypes.
Claudia Hausfeld (IS/DE)
Claudia Hausfeld (b. 1980) was born in Berlin and lives and works in Reykjavík. She studied photography at the Zürich University of the Arts, Switzerland and graduated from the Art Academy of Iceland in 2012. She has been an active member in several artist run exhibition spaces in Switzerland, Denmark and Iceland. Claudia Hausfeld creates spaces that play with the reliability of the visual. She works primarily with the deconstruction of the photographic image. Memory, perception and the sense of reality that is inherent in photography is being put to a test. Questions about the representation of what is visible are translated into collages, objects and text works, combining photography, sculpture, images and sound.
https://www.claudiahausfeld.com/
Elvira Akzigitova (EE)
Elvira Akzigitova (1988) is an analog visual artist from the ex-Soviet cement suburbia in Estonia. Photography is her way of dealing with a shifting and fragmented environment. Her work uncovers the bond between form and content, as well as the ambivalence between intension and chance. After many years of working with digital formats, she came back to the cracks and crunches of film and non-traditional darkroom processes. She chooses in-depth and pure methods of visualisation, as opposed to cold digital detachment.