Mika Rauhala – Hopeasieluja | Silversjälar
Wetplate-kuvauksen historia juontaa juurensa 1800-luvun puoleenväliin, kun englantilainen keksijä Frederick Scott Archer kehitti menetelmän vuonna 1851. Tämä menetelmä mahdollisti valokuvien ottamisen lasilevyille, jotka oli ensin käsitelty valoa herkistävillä kemikaaleilla. Wetplate-kuvauksesta tuli valokuvauksen valtavirtaa ja kesti 1900-luvun alkuun asti, ennen kuin se väistyi kuivalevytekniikan tieltä.Wetplate-kuvan luominen alkaa lasilevyn valmistelusta, joka käsitellään kollodionlioksella ja sen jälkeen upotetaan hopeanitraattiliuokseen valoherkkyyden saavuttamiseksi. Tämän jälkeen levy asetetaan punavalossa kameraan valotuksen ajaksi. Valotuksen jälkeen levy kehitetään välittömästi ja sitten kiinnitetään, jolloin syntyy lopullinen kuva. Aikaa koko prosessiin on niin kauan kun levy pysyy kosteana.
Tekniikan alkuajoilla keksittiin myös lasilevyn (ambrotype) rinnalle metallilevy (tintype). Metallilevylle tehtäessä saadaan kestävämpi lopputulos, vaikka lasille tehtäessä saadaan hieman enemmän ulottuvuutta. Tekniikka on aina herättänyt kiinnostusta, koska kuva tehdään täysin käsityönä alusta loppuun heti. Kiehtovuutta lisää nestemäisen hopean saattaminen kiinteään muotoon ja ylimääräisen valottamattoman hopean pesu, jolloin lopullinen kuva muodostuu. Kuva onkin aina täysin uniikki, eikä toista samanlaista saa tehtyä vaikka haluaisikin. Kuvan arkistoitavuus on myös vieläkin muita medioita edellä ja esimerkiksi lasilevylle kuvattu Abraham Lincoln (1865) on vielä voimissaan.
Tämä on wetplate-näyttely valokuvauksen alkulähteiltä. Intohimoa hopealla tallennettuna ikuiseen muotoon lasille ja alumiinilevyille. Intohimo, joka antoi odottaa itseään, tarttui välittömästi sielusta ja kantaa todennäköisesti niin kauan kuin elän.
Wetplate-fotografins historia går tillbaka till mitten av 1800-talet, då den engelske uppfinnaren Frederick Scott Archer utvecklade metoden år 1851. Metoden gjorde det möjligt att ta fotografier på glasplåtar som först behandlats med ljuskänsliga kemikalier. Wetplate-fotografin blev snabbt dominerande inom fotografi och användes fram till början av 1900-talet, innan den ersattes av torrplåtstekniken.
Skapandet av en wetplate-bild börjar med förberedelsen av en glasplåt som behandlas med en kollodionlösning och därefter sänks ner i en silvernitratlösning för att bli ljuskänslig. Plåten placeras sedan i kameran under rött ljus för exponering. Efter exponeringen framkallas plåten omedelbart och fixeras därefter, varvid den slutliga bilden uppstår. Hela processen måste genomföras medan plåten fortfarande är fuktig.
Under teknikens tidiga år utvecklades även en metallplåt (tintype) som alternativ till glasplåten (ambrotype). Vid fotografering på metallplåt får man ett mer hållbart slutresultat, medan glasplåten ger något större tonomfång. Tekniken har alltid väckt intresse, eftersom bilden skapas helt för hand från början till slut i ett enda moment. Fascinationen förstärks av hur flytande silver omvandlas till fast form och hur överflödigt, oexponerat silver sköljs bort så att den slutliga bilden träder fram. Varje bild är därför helt unik – det går inte att skapa två likadana, ens om man försöker. Bildens arkivbeständighet överträffar dessutom fortfarande många andra medier; till exempel är ett porträtt av Abraham Lincoln från 1865, fotograferat på glasplåt, ännu i utmärkt skick.
Detta är en wetplate-utställning från fotografins ursprung. Passion, fångad i silver och bevarad i evig form på glas- och aluminiumplåtar. En passion som lät vänta på sig, men som genast grep tag i själen och som sannolikt kommer att följa mig så länge jag lever.
Hans Viebrock – Epätäsmällisiä alueita | Otydliga områden
”… epätäsmällisesti rajattua aluetta ei voi sanoa lainkaan alueeksi.”
– Ludwig Wittgenstein, Filosofisia tutkimuksia.
Valokuvateokseni pohjautuvat ajatukseen alueista tai olosuhteista, joissa täsmällinen muuttuu epätäsmälliseksi, joissa epäjärjestys ja epätodellisuus valtaavat etenevästi alaa ja joissa arkitodellisuuden ja luontoyhteyden välille muodostuu yhä suurempi epäsuhta.
Kuvaan usein yhteiskunnan reuna-alueille kätkeytyvillä ”unohdetuilla” alueilla, jotka ovat hetken tai ikuisuuksien ajan vapaasti muotoutuvan järjestyksen vallassa. Minua kiinnostavat niihin liittyvät erilaiset käynnissä olevat reaaliaikaiset ja historialliset muutosprosessit. Työskentelen usein intuitiivisesti itselleni oudoissa ympäristöissä ja kuvieni tausta-ajatukset saattavat kummuta tieteiselokuvien kuvastoista, paikallishistorian tutkimuksesta, semiotiikasta tai taiteellisen esittä-
misen traditioiden tarkastelusta.
”… ett område som inte är tydligt avgränsat kan egentligen inte kallas ett område alls.”
– Ludwig Wittgenstein, Filosofiska undersökningar.
Mina fotografiska verk bygger på tanken om områden eller tillstånd där det exakta övergår i det oexakta, där oordning och overklighet gradvis tar över, och där klyftan mellan vardagsverkligheten och naturkontakten blir allt större.
Jag fotograferar ofta i samhällets utkanter, på ”glömda” platser som under korta stunder eller i evigheter står under ett fritt formande tillstånd. Det är de pågående realtidsmässiga och historiska förändringsprocesserna som är kopplade till dessa platser som intresserar mig. Jag arbetar ofta intuitivt i miljöer som är främmande för mig, och tankarna bakom mina bilder kan hämta näring ur science fiction-filmernas bildvärldar, lokalhistorisk forskning, semiotik eller studier av traditioner inom konstnärligt uttryck.
Hans Viebrock (s.1962) on tamperelainen valokuvataiteilija, joka toteuttaa yhteiskunnan reuna-alueille sijoittuvia valokuvaprojekteja. Projektiensa kuvia hän on esitellyt yli 20 yksityisnäyttelyssa ja monissa yhteisnäyttelyissä ympäri Suomea. Vuodesta 2021 Viebrock on koostanut kuva-aineistostaan näyttelykokonaisuuksia nimellä Epätäsmällisiä alueita.
Hans Viebrock (f. 1962) är en fotografisk konstnär från Tammerfors som genomför fotoprojekt förlagda till samhällets utkanter. Bilder ur hans projekt har presenterats i över 20 separatutställningar och i ett flertal samlingsutställningar runt om i Finland. Sedan 2021 har Viebrock sammanställt utställningshelheter ur sitt bildmaterial under namnet Otydliga områden.
Eero Murtomäki – Siivekkäitä saalistajia | Bevingad jägare
Vuonna 2023 sain 80-vuotislahjaksi Lumimuutos osuuskunnalta mahdollisuuden tehdä valokuvanäyttelyn haluamastani aiheesta. Olin ajatellut jättäneeni näyttelyjen koostamisen menneisyyteen, mutta otin lahjan mielihyvin vastaan.Teeman valinta tuotti jonkin verran päänvaivaa. Petolintujen väridiapositiiveista en ollut koskaan tehnyt suurennoksia. Aluksi olin käyttänyt niitä lehtiartikkeleissani ja myöhemmin kirjoissani. Kuvia petolinnuista on kertynyt 60 vuodelta. Ensimmäiset otokseni sain vuonna 1959. Kuluneen ajan ja epämääräisten säilytysolosuhteiden vuoksi useissa dioissa ilmeni jo värimuutoksia ja erilaisia vikoja, mutta vaimoni Ritan kuvankäsittelytaitojen avulla ne saatiin vedostuskuntoon.
År 2023 fick jag i 80-årspresent av andelslaget Lumimuutos möjligheten att göra en fotoutställning med ett valfritt tema. Jag hade trott att tiden då jag sammanställde utställningar hörde till det förflutna, men tog tacksamt emot gåvan.
Valet av tema vållade en del huvudbry. Jag hade aldrig tidigare gjort förstoringar av färgdiabilder på rovfåglar. Till en början använde jag dem i mina tidningsartiklar och senare i mina böcker. Bilder av rovfåglar har samlats under 60 års tid. Mina första bilder tog jag år 1959. På grund av tidens gång och oklara förvaringsförhållanden hade många av diabilderna redan fått färgförändringar och olika skador, men med hjälp av min hustru Ritas bildbehandlingskunskaper kunde de göras i ordning för utskrift.
Taru Rantala – Luonnon hyväilyä
Luonnossa ollessani nautin erityisesti kasvimaailmasta ympärilläni.
Puiden ja erilaisten kasvien luoma rauha ja levollisuus luovat ainutlaatuisen tunnelman, joka hyväilee mieltä.
Tätä tunnelmaa ja kauneutta olen tavoitellut kuviini myös muiden nähtäväksi ja koettavaksi.
När jag är i naturen njuter jag särskilt av växternas värld omkring mig.
Den ro och stillhet som träd och olika växter skapar bildar en unik stämning som smeker sinnet.
Den här stämningen och skönheten har jag försökt fånga i mina bilder, så att även andra kan se och uppleva den.
Fotoklubben Knäppisarna – Abstrakt | Abstrakti
Fotoklubben Knäppisarnas utställningar brukar oftast ha ett naturtema, som t.ex. havet, hösten, flora och fauna. Med den här utställningen vill vi visa något annat och också utmana oss själva att tänka annorlunda och fotografera motiv på ett nytt sätt.
Abstrakt fotografering är en genre inom fotografering där bilderna inte tydligt föreställer verkliga objekt eller scener, utan istället fokuserar på former, färger, mönster och texturer för att skapa en visuell upplevelse. Denna utställning erbjuder en unik möjlighet att utforska och uppskatta den kreativa friheten som abstrakt fotografering ger.
Utställningen har tidigare hängt på Kulturhuset i Korsholm och har fått mycket positiv respons. Vi ser fram emot att dela denna spännande och inspirerande samling med er.
Välkomna att uppleva något annorlunda och låt er inspireras av de abstrakta verken!
Valokuvauskerho Knäppisarnasin näyttelyillä on yleensä luontoteema, kuten meri, syksy, kasvisto ja eläimistö. Tällä näyttelyllä haluamme kuitenkin esitellä jotain erilaista ja haastaa myös itsemme ajattelemaan uudella tavalla ja kuvaamaan kohteita uudesta näkökulmasta.
Abstrakti valokuvaus on valokuvauksen laji, jossa kuvat eivät selvästi esitä todellisia kohteita tai maisemia, vaan keskittyvät muotoihin, väreihin, kuvioihin ja tekstuureihin luoden visuaalisen elämyksen. Tämä näyttely tarjoaa ainutlaatuisen mahdollisuuden tutkia ja arvostaa abstraktin valokuvauksen luovaa vapautta.
Näyttely on ollut aiemmin esillä Korsholman Kulttuuritalossa ja saanut erittäin positiivista palautetta. Odotamme innolla, että voimme jakaa tämän jännittävän ja inspiroivan kokoelman kanssanne.
Tervetuloa kokemaan jotain erilaista ja inspiroitumaan abstrakteista teoksista!
Pauliina Heinänen – Katoava kasvio | Försvinnande flora
Katoava kasvio on kirje, jonka kirjoitan uhan alla olevalle luonnolle. Teoskokonaisuudessa valokuvaan Suomen uhanalaisia kasvilajeja niiden kasvupaikoilla. Valokuvista teetän pigmenttiprinttejä, joiden pintaa kaiverran metallisella raapekynällä. Valokuvaamani kasvit katoavat Suomen luonnosta ja niin myös Katoavan
kasvion valokuvista – kaiverrusjälki saa ne lopullisissa teoksissa hohtamaan valkoisena.
Teoskokonaisuudessa on tärkeää matkustamisen ele, jonka teen osoittaakseni kunnioitusta. Etsiydyn uhanalaisten kasvien luokse, käyn ikään kuin tervehtimässä niitä ennen kuin ne katoavat. Kesällä 2023 matkustin ja kuvasin kasveja Etelä-Suomen alueella. Käytin kuvausretkieni koordinaatteina Suomen Lajitietokeskuksen Laji.fi – sivustolla ilmoitettavia, ajankohtaisia ammattilaishavaintoja. Lopulliset kasvihavainnot varmisti luontokartoittaja.
Teoskokonaisuus koostuu silmälläpidettävistä, vaarantuneista, erittäin uhanalaisista ja äärimmäisen uhanalaisista kasveista. Mitä uhanalaisempi kasvi on, sitä enemmän valokuvaa kaiverran. Valokuvagalleria Ibiksen näyttelyssä on valikoima uniikeista Katoavaan kasvion teoksista.
Minulle on tärkeää tutustua teoksiin hitaan prosessin kautta, raaputtaa ne esiin vähitellen. Valmiissa teoksissa kaiverrusjälkeni korvaa valokuvien vihreän: siellä, missä pitäisi olla kasvua, onkin vastassa valkoista. Menettämisen suru on kirjeeni sisältö. Viivyn kasvien äärellä ja annan käteni johdattaa tyhjään, joka luontokadosta pahimmillaan seuraa.
Teoskokonaisuutta tukee Taiteen edistämiskeskus, Niilo Helanderin Säätiö, Finnfoto ja Suomen Taideyhdistys. Kanssani on työskennellyt Vilma Virtanen (assistentti), Saara Kajava (luontokartoittaja) ja Oona Heinänen (graafinen suunnittelu).
Den försvinnande floran är ett brev jag skriver till den hotade naturen. I verket fotograferar jag Finlands hotade växtarter i deras naturliga miljöer. Av fotografierna framställer jag pigmenttryck, vars yta jag graverar med en metallstickel. De växter jag fotograferar håller på att försvinna från Finlands natur, och på samma sätt försvinner de från bilderna i Den försvinnande floran – gravyrspåren gör att de i de slutgiltiga verken lyser i vitt.
En viktig del av verket är själva resan, en handling som jag ser som ett uttryck för respekt. Jag söker upp de hotade växterna, som om jag hälsar på dem en sista gång innan de försvinner. Sommaren 2023 reste jag runt och fotograferade växter i södra Finland. Jag använde mig av aktuella observationer från yrkesverksamma, som rapporterats på den finska artdatabanken Laji.fi, för att hitta platserna. De slutgiltiga växtobservationerna verifierades av en naturkartläggare.
Verket omfattar växter som är nära hotade, sårbara, starkt hotade och akut hotade. Ju mer hotad en växt är, desto mer graverar jag bilden. På Fotogalleri Ibis utställning presenteras ett urval av unika verk från Den försvinnande floran.
För mig är det viktigt att lära känna verken genom en långsam process, att gradvis skrapa fram dem. I de färdiga verken ersätter mina gravyrspår fotografiernas gröna färger: där det borde finnas växtlighet möts man i stället av vitt. Sorgen över förlusten är brevet jag vill förmedla. Jag dröjer mig kvar vid växterna och låter min hand ledsaga mig mot den tomhet som utrotningen kan leda till.
Projektet stöds av Centret för konstfrämjande, Niilo Helander-stiftelsen, Finnfoto och Finska Konstföreningen. Med mig har arbetat Vilma Virtanen (assistent), Saara Kajava (naturkartläggare) och Oona Heinänen (grafisk design).
Pauliina Heinänen (s. 1992) on helsinkiläinen kuvataiteilija, jonka työt lähtevät liikkeelle valokuvallisesta ajattelusta. Hänen töissään kulkevat läsnäolon, kaipuun ja surun teemat. Heinänen on valmistunut taiteen maisteriksi Aalto-yliopiston Valokuvataiteen koulutusohjelmasta 2020 ja medianomiksi Lahden Muotoiluinstituutista 2015. Hän on julkaissut palkitun, sotalapsia käsittelevän valokuvakirjan Kotimatkalla/På väg hem (2020). Vuonna 2023 Heinäselle myönnettiin Maecenas Killan Nuoren taiteilijan palkinto Katoava kasvio -teoskokonaisuudesta.
instagram: @heinapa
Pauliina Heinänen (f. 1992) är en bildkonstnär från Helsingfors vars arbete utgår från ett fotografiskt tänkande. I hennes verk behandlas teman som närvaro, längtan och sorg. Heinänen har en magisterexamen i konst från Aalto-universitetets utbildningsprogram i fotografikonst (2020) och en medianomexamen från Lahtis designinstitut (2015). Hon har publicerat den prisbelönta fotoboken Kotimatkalla/På väg hem (2020), som behandlar krigsbarn. År 2023 tilldelades Heinänen Maecenas Gillets pris för unga konstnärer för verkshelheten Den försvinnande floran.
instagram: @heinapa
Vamia students – Gränsland | Rajapintoja
GRÄNSLAND – En fotoutställning av andraårs studerande på Vamia
Studerande på andra året på Vamias mediautbildning har i kursen Fotoproduktion skapat egna bildserier på temat Gränsland. Genom sina fotografier utforskar de olika perspektiv och berättelser, där teknik och kreativitet möts.
Välkommen att ta del av deras tolkningar och se världen genom deras linser!
Utställningen består av verk från elever som går sitt andra år på medieutbildningen och som genomför sitt yrkesprov inom fotografi.
RAJAPINTOJA – Vamian toisen vuoden opiskelijoiden valokuvanäyttely
Vamian media-alan toisen vuoden opiskelijat ovat valokuvatuotannon kurssilla luoneet omia kuvasarjojaRajapintoja-teeman pohjalta. Valokuviensa kautta he tutkivat erilaisia näkökulmia ja tarinoita, joissa tekniikka ja luovuus kohtaavat.
Tervetuloa tutustumaan heidän tulkintoihinsa ja näkemään maailma heidän linssiensä läpi!
Näyttely koostuu toisen vuoden media-alan opiskelijoiden töistä, jotka on tehty osana valokuvauksen ammattiosaamisen näyttöä.
Sanna Johansson – Maisemasta
Sarjani Maisemasta koostuu mustavalkoisista maisemavalokuvista, joita olen valokuvannut piktorialistiseen tapaan. Piktorialismi oli 1900-luvun alussa vaikuttanut valokuvataiteen tyylisuunta, jossa vaikutteita otettiin maalaustaiteesta. Valokuviin haettiin sopivan utuista ja romanttista tunnelmaa. Piktorialistit käsittelivät kuvia usein vedostus vaiheessa.
Olen ollut kauan kiinnostunut maisemista ja paikoista. Minua kiehtoo se, miten jokaisella paikalla on omanlainen tunnelma. Oma juurettomuuteni on todennäköisesti ollut taustalla vaikuttava syy siihen, että maisemista on tullut minulle niin tärkeitä. Olen valinnut kuvauskohteita piktorialistisia ihanteita noudattaen.
Min serie Maisemasta består av svartvita landskapsfotografier som jag har fotograferat i en piktorialistisk stil. Piktorialismen var en stilriktning inom fotografikonsten som hade sin storhetstid i början av 1900-talet och hämtade influenser från måleriet. Bilderna präglades av en drömsk och romantisk stämning, och piktorialisterna arbetade ofta med sina fotografier under framkallningsprocessen för att förstärka uttrycket.
Jag har länge varit intresserad av landskap och platser. Jag fascineras av hur varje plats har en egen unik atmosfär. Min egen rotlöshet har troligen varit en bakomliggande orsak till att landskap har blivit så viktiga för mig. Jag har valt mina motiv med utgångspunkt i de piktorialistiska idealen.
Britt Vienonen – Spår – Jälkiä – Hint
Jag har sedan 2020 arbetat på en bildserie av våra avtryck i naturen.
Mina bilder har sitt ursprung ur landskapsfotot, men bär spår av människor. Kan vara ödehus, spår, vägar , sjömärken osv. Allt fotograferat i gråväder med dämpad färgskala. Egentligen är det vårt kulturarv som skildras i lika stor grad som landskapet. Planerar också en fotoroadtrip kring Östersjön under våren och hoppas på att få ytterligare bildmaterial. Jag tror också att färgskalan och motivvalet passar bäst att visas då på hösten 2025.
Olen työskennellyt vuodesta 2020 lähtien kuvasarjan parissa, joka käsittelee ihmisen jättämiä jälkiä luonnossa.
Kuvani pohjautuvat maisemavalokuvaukseen, mutta niissä näkyy ihmisen läsnäolo. Tämä voi olla esimerkiksi autiotalo, polku, tie tai merimerkki. Kaikki kuvat on otettu harmaassa säässä hillityllä värimaailmalla. Oikeastaan kuvasarja kuvaa yhtä paljon kulttuuriperintöämme kuin maisemaa.
Suunnittelen myös valokuvausroadtripiä Itämeren ympäri keväällä ja toivon saavani lisää materiaalia tätä sarjaa varten. Uskon, että sekä värimaailma että kuva-aiheet sopivat parhaiten esiteltäviksi syksyllä 2025.
Jarmo Koponen – Someplace
Olen kuvataiteilija jolle kamera on yksi monista kuvan teon välineistä. Työskentelyni ei ole projekti tai sarja luontoista vaan alkaa yksittäisistä, itsenäisistä kuvista joista ajan myötä voi syntyä kokonaisuuksia. Tämän näyttelyn kuvat ovat jatkuvasti karttuvasta kokoelmasta nimeltään Someplace.
Matkustaessani olen kohdannut paikkoja jotka ovat saaneet minut pysähtymään. Osa on ollut visuaalisesti silmiinpistäviä, toiset hyvin tavallisia, mutta niille on aina ollut yhteistä voimakas paikan tuntu. Ne tuntuivat merkittäviltä, jokainen omalla, usein selittämättömällä tavallaan. Nämä ovat ensisijaisesti kuvia ajasta, paikasta ja tunnelmasta, mutta myös tutkielmia siitä mitä koen esteettisesti kiinnostavana.
Kuvanottohetkellä on kyse minun ja paikan välisestä kanssakäymisestä, ja myöhemmin katsojan, teoksen, ja teoksen esittämän paikan suhteesta. Jätän tarkoituksella ihmiset pois kuvistani, koska heidän läsnäolonsa helposti muuttaa katsojan sivulliseksi joka tutkii jonkun muun maailmaa. Siihen meillä on jo liikaakin mahdollisuuksia sosiaalisen median ansiosta.
En pyri kertomaan tai välittämään tarinaa, vaan esittämään nämä paikat mahdollisimman todenmukaisesti pienimpiä yksityiskohtia myöten, antaakseni katsojalle mahdollisuuden pysähtyä ja reagoida niihin omalla tavallaan. Ei ole tärkeää mitä kuvat tarkoittavat, vaan mitä tunteita ne herättävät.
Jag är bildkonstnär och kameran är för mig ett av många verktyg för att skapa bilder. Mitt arbete är inte projekt- eller seriebaserat, utan utgår från enskilda, självständiga bilder som med tiden kan bilda helheter. Bilderna i denna utställning kommer ur en ständigt växande samling vid namn Someplace.
När jag reser har jag mött platser som fått mig att stanna upp. En del har varit visuellt iögonfallande, andra mycket vardagliga, men de har alltid haft en stark känsla av plats gemensamt. De har känts betydelsefulla, var och en på sitt eget, ofta svårförklarliga sätt. Dessa bilder är i första hand skildringar av tid, plats och stämning, men också studier av det jag upplever som estetiskt intressant.
Ögonblicket då bilden tas handlar om samspelet mellan mig och platsen, och senare om relationen mellan betraktaren, verket och den plats som verket framställer. Jag väljer medvetet att lämna människor utanför mina bilder, eftersom deras närvaro lätt gör betraktaren till en utomstående som undersöker någon annans värld. Sådana möjligheter har vi redan alltför många av tack vare sociala medier.
Jag strävar inte efter att berätta eller förmedla en historia, utan efter att visa dessa platser så sanningsenligt som möjligt, in i minsta detalj, för att ge betraktaren möjlighet att stanna upp och reagera på sitt eget sätt. Det viktiga är inte vad bilderna betyder, utan vilka känslor de väcker.
