Kasvio eli herbaario (lat. herba 'kasvi') on kokoelma kasvinäytteitä. Herbarium -sarjaa tehdessään Pirilä on käyttänyt kuultokalvoa, jonka läpi kuvattaessa kasvit ovat pelkistyneet ja värit alkaneet hehkua valossa.
"Olen halunnut tavoittaa kasveista säteilevän voiman. Se tuo minulle ehtymätöntä iloa."
Ennen valokuvausopintoja Pirilä opiskeli biologiaa, mutta havahtui huomatessaan, että kaiken opitun teoreettisen tiedon myötä hän oli menettämässä kyvyn samaistua luontoon. Tämä vaikutti ratkaisevasti tulevaan uravaihtoon; taide antoi eläytymiselle paremmat mahdollisuudet ja vapauden kertoa luonnostakin toisin, laajemmin.
Herbarium -sarjan teoksissa Pirilä on yhdistänyt kasvien tieteelliset nimet elämykselliseen kuvaustyyliin. Lapsuuden muistot ja alan akateeminen koulutus ovat synnyttäneet hedelmällisen kaksijakoisuuden, joka heijastuu sarjan kuvissa.
Pirilän kuvat ovat luonnon metakuvitusta. Ne kuvittavat mielikuvia vanhoista kasvikirjoista ja museoiden luontonäytteistä, mutta ovat itsessään maisemallisia. Niissä on yhtäaikaisesti läsnä luonnon mikrotaso: yksityiskohtien kauneus, ja makrotaso: käsitys kokonaisuudesta.
Kuvat on vedostettu pigmenttiväreillä paksulle kuitupaperille.
Veikko Halmetoja
[klikkaa kuvaa]
