Ensimmäinen tiedossa oleva suomalainen heinälato sijaitsi Kalannin pappilan pihapiirissä noin vuonna 1411. Ensimmäinen tieto niittyladosta on piikkiöläisen Buksin talosta vuodelta 1470. Latojen määrä lisääntyi kuitenkin vasta 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa, kun uskottiin heinän säilyvän talven parhaiten juuri ladoissa. Aikaisemminhan heinät säilytettiin avosuovissa. (Sirkka-Liisa Ranta 2006)
Maatalouden koneellistumisen myötä heinänkorjuukin muuttui ja latojen tarve on ratkaisevasti vähentynyt menneiden lähivuosikymmenten aikana. Nykyisin heinät paalataan muovin sisään ”traktorin muniksi”, joten ladoissa heinää ei enää varastoida. Tarpeettomina ladot nyt rapistuvat ja saavat usein purkutuomion. Meille kaikille tuttu latomaisema on katoamassa.
Tutustuin latoihin jo lapsuudessa, kun kesäisin olin sukulaisten luona heinänteossa. Myöhemmin latomaisema oli kohteenani, kun valokuvaajana dokumentoin Söderfjärdenin kulttuurimaisemaa. Aiheesta syntyi toimittaja Pelle Kevinin kanssa vuonna 1985 teos ”Vårt land, vårt land”.
Kymmenkunta vuotta sitten muutin maaseudulle asumaan, jossa ladot olivat luonnollinen osa elinpiiriäni. Ryhdyin niitä systemaattisesti kuvaamaan lähinnä Mustasaaren saaristossa, Laihialla, Vähässäkyrössä, Isossakyrössä sekä Ylistarossa ja tuon työn tuloksena on syntynyt tämä näyttely. Kontrastina nykyajalle on näyttelyssä mukana joitain kuvia Söderfjärdeniltä 1980-luvun alusta.
Seppo Lammi
klikkaa kuvaa
