Euroopanmatkoillani olen valinnut reittini enemmän tai vähemmän sattumanvaraisesti. Olen soveltanut eräänlaista satunnaisuuksien metodiikkaa.
Kapeat tiet ovat vieneet minut outoihin syrjäisiin paikkoihin, leveät valtatiet paikkoihin, jotka ovat jokaiselle matkailijalle tuttuja.
Näkymä on joskus ollut mykistyttävän vaikuttava, joskus hyvin vaatimaton.
On helppo todeta, että Euroopan reunamat ovat vähintään yhtä kiinnostavat kuin sen keskus. Etenkin maanosamme itäiset osat ovat kiinnostaneet minua. Lähitulevaisuudessa nämä seudut epäilemättä muistuttavat yhä enemmän muuta Eurooppaa. Tämä johtaa visuaalisen monimuotoisuuden merkittävään ohenemiseen ja menetykseen. Valokuva voi kuitenkin säilyttää jotain siitä miten mennyt näyttäytyi. Jotkut säilytetyistä havainnoista vaikuttavat ehkä tulevaisuudessa oudoilta ja kiinnostavilta. Pelkästään häviävien ilmiöiden dokumentointi ei kuitenkaan ole johdattanut minua.
Valokuvani ovat ennen kaikkea, valokuvaajille tyypillisen, varauksettoman uteliaisuuden tulosta.
Jos haluaa kertoa jotakin niistä olosuhteista joihin törmää, on tärkeää säilyttää visuaalinen ruokahalunsa. Ympäröivään todellisuuteen tottumattomat silmät ovat nälkäisemmät. Kun jonkin paikan olosuhteisiin tottuu, silmän himo turtuu. Yksityiskohtia ja sävyjä on mahdotonta havaita samalla tarkkuudella ja herkkyydellä. Uteliaisuus ajaa eteenpäin. Näkymät vaihtuvat. Matkalla maisemien halki minut on vanginnut tietty tunnelma, jokin valo, se kuinka asiat edessäni ryhmittyvät etsimessä. Minua ovat kiehtoneet ihmiset, puut, rakennukset, eläimet, pilvet, sellaiset asiat, jotka onnekkaiden asianhaarojen vallitessa järjestäytyvät kuvaksi.
klikkaa kuvaa
