IBIS Open Walls 2023
Ibis Open Walls
Käytä hyväksesi tilaisuus esitellä kuviasi Valokuvagalleria Ibiksessä!
Utnyttja chansen att ställa ut på fotogalleri Ibis!
Take the opportunity to exhibit at Photogallery IBIS!
Esa Siltaloppi – Mustavalkoinen Vaasa
Mustavalkoinen Vaasa
Nuorena 17-vuotiaana lehtikuvaajana, 70-luvun Vaasa aukesi minulle mustavalkoisena ja kontrastisena, kuin uutena maailmana.
Valokuvanäyttelyni tuo esille Vaasan 70-ja 80-luvun kontrasteja. Iloisten tapahtumien ja urheilullisuuden vastakohtina kaupungin katukuvassa näkyi myös alkoholi ja päihteet. Lisäksi keskustassa pelti rytisi, kolarit toivat eritoten nuorisolle mielenkiintoista seurattavaa.
Mustavalkoinen Vaasa odottaa sinua, tervetuloa aikamatkalle.
Som ung 17-årig pressfotograf öppnades 70-talets Vasa upp för mig, som en ny värld , i svartvitt och kontraster. Min fotoutställning lyfter fram 1970- och 1980-talens kontraster i Vasa.
Alkohol och berusningsmedel sågs också i stadens gatubild, som motpoler till trevliga evenemang och idrottsanda. Dessutom inträffade kollisioner i centrum, vilket i synnerhet väckte intresse och uppmärksamhet hos unga.
Vasa i svartvitt väntar på dig. Välkommen med på tidsresan.
IBIS Open Walls 2023
Ibis Open Walls
Käytä hyväksesi tilaisuus esitellä kuviasi Valokuvagalleria Ibiksessä!
Utnyttja chansen att ställa ut på fotogalleri Ibis!
Take the opportunity to exhibit at Photogallery IBIS!
Ibis 25 – Nostalgi A
Gunnar Bäckman, Hanna Hjortell, Rita Lukkarinen, Eero Murtomäki, Pauli Nurminen, Katja Tuovinen
Gunnar Bäckman, Hanna Hjortell, Rita Lukkarinen, Eero Murtomäki, Pauli Nurminen, Katja Tuovinen
Nostalgi a
Osana Galleria Ibiksen 25-vuotisjuhlavuotta avaamme näyttelyn joka kostuu perustajajäsenten Gunnar Bäckmanin, Hanna Hjortellin, Rita Lukkarisen, Eero Murtomäen, Pauli Nurmisen ja Katja Tuovisen valokuvateoksista.
Som en del av Galleri Ibis 25-års jubilem har vi äran att ställa ut bilder av galleriets grundare Gunnar Bäckman, Hanna Hjortell, Rita Lukkarinen, Eero Murtomäki, Pauli Nurminen och Katja Tuovinen.
IBIS 25 | WE HAVE A DREAM
IBIS 25 | WE HAVE A DREAM
– OM MOD, MEDMÄNSKLIGHET OCH MÄNNISKANS RÄTTIGHETER
– ROHKEUDESTA, IHMISYYDESTÄ JA IHMISEN OIKEUKSISTA
Hur mycket stryk är du beredd att ta för dina och andras rättigheter? En del människor är beredda att riskera livet för sina rättigheter och sina drömmar.
WE HAVE A DREAM är ingen berättelse om helgon eller superhjältar, här är ingen ofelbar. Utställningen lyfter individer som en gång lämnat sin trygghetszon och gått ut för att skapa förändring.
WE HAVE A DREAM är en utställning som består av ett hundratal porträtt och tillhörande berättelser. Initiativtagarna Albert Wiking och Oscar Edlund har samlat röster från hela världen, röster som berättar om engagemang mot orättvisor och att det faktiskt är möjligt att göra skillnad.
Över etthundra aktivister, fredspristagare, artister, författare och politiker har valt att medverka i WE HAVE A DREAM för att inspirera andra att förverkliga sina drömmar och visioner. Okända ungdomar som Ida Engblom och Abbas Ahmadi står sida vid sida med bland andra Dalai Lama, Malala Yousafzai, Ai Weiwei, Pussy Riot, Greta Thunberg och Patti Smith. Alla röster lika mycket värda.
Malala Yousafzai, sköts i huvudet för att hon kämpade för flickors rätt till utbildning i Pakistan. Hon fick Nobels fredspris för sin kamp. För Ida Engblom blev skolgången en mardröm fylld av mobbning och rädsla. Ida brinner för att hjälpa både de som mobbas och de som mobbar. Ida och Malala har båda en dröm och är beredda att stå upp för sin övertygelse.
Kuinka paljon olet valmis saamaan selkääsi omiesi ja toisten oikeuksien puolesta? Osa ihmisistä on valmis riskeeraamaan elämänsä oikeuksiensa ja unelmiensa puolesta.
WE HAVE A DREAM ei ole kertomus pyhimyksistä tai supersankareista, kukaan täällä ei ole erehtymätön. Näyttely nostaa esille henkilöitä, jotka ovat joskus astuneet mukavuusalueensa ulkopuolelle tehdäkseen muutoksen.
WE HAVE A DREAM on näyttely, joka koostuu noin sadasta muotokuvasta ja niihin kuuluvista kertomuksista. Aloitteentekijät Albert Wiking ja Oscar Edlund ovat keränneet kertomuksia maailmasta, kertomuksia jotka kertovat sitoutumisesta epäoikeudenmukaisuutta vastaan ja siitä, että on todellakin mahdollista vaikuttaa asioihin.
Yli sata aktivistia, rauhanpalkinnonsaajaa, artistia, kirjailijaa ja poliitikkoa on halunnut olla mukana WE HAVE A DREAMissa innostaakseen muita unelmien ja visioiden toteuttamiseen. Tuntemattomat nuoret, kuten Ida Engblom ja Abbas Ahmadi esiintyvät teoksessa rinnakkain muun muassa Dalai-laman, Malala Yousafzain, Ai Weiwein, Pussy Riotin, Greta Thunbergin ja Patti Smithin kanssa. Jokaisen ääni on yhtä arvokas.
Malala Yousafzaita ammuttiin päähän hänen taistellessaan tyttöjen koulunkäyntioikeuden puolesta Pakistanissa. Hän sai Nobelin rauhanpalkinnon taistelustaan. Ruotsissa Ida Engblomin koulutiestä tuli kiusaamisen ja pelon täyteinen painajainen. Ida haluaa auttaa sekä kiusattavia että kiusaajia. Idalla ja Malalalla on kummallakin unelma, ja he ovat valmiita puolustamaan vakaumustaan.
Med utställningen firas Fotogalleri Ibis 25-års jubileum. Utställningen fortsätter också i stadsmiljön, på Vasa torg visas ytterligare 48 porträtt. Utställningen har producerats av We Have a Dream AB, i samarbete med Studio Olsson & Per AB, Fotogalleri Ibis och Vasa Stads museer, samt Visit Vasa.
Näyttely juhlistaa 25 vuotta täyttävää Valokuvayhdistys Ibis ry:tä. Näyttely jatkuu kaupunkitilassa: Vaasan torilla on esillä vielä 48 muotokuvaa lisää. Näyttelyn on tuottanut We Have a Dream AB, yhteistyössä Studio Olsson & Per AB, Valokuvayhdistys Ibiksen ja Vaasan kaupungin museoiden sekä Visit Vaasan kanssa.
Tack! Kiitos!
Juha Vakkilainen – Peippojen suonissa virtaa dinosaurusten veri
Peippojen suonissa virtaa dinosaurusten veri
Peippojen suonissa virtaa dinosaurusten veri
Erilaiset elämänmuodot jatkuvat kaikkiin suuntiin: eteen ja taakse, joka suuntaan sivuille. Elämä yltää puunlatvojen yläpuolella suriseviin sääskiin ja vielä niitäkin ylemmäs aina avaruuden rajalla leijuvaan siitepölyyn saakka. Humuskerroksen pohjaa tonkivien karhukaisten alapuolelta elokehä sukeltaa syvälle kallion uumeniin, paikkaan, jossa bakteerit ja arkeonit elävät ikuisessa pimeydessään.
Myös kadonneet lajit ovat läsnä. Niiden perimä uinuu ympärillä kuhisevassa elämässä valmiina sopeutumaan muuttuviin oloihin. Peippojen suonissa virtaa dinosaurusten veri.
Metsän jokainen osa on yhteydessä toisiinsa ja toisistaan riippuvainen. Metsän silmät näkevät kaiken, kaikista suunnista samanaikaisesti. Nyt metsä on tulessa. Sen uumenissa, syvällä metsän muistissa, dinosaurukset heräävät.
I bofinkens ådror flödar dinosauriernas blod
I bofinkens ådror flödar dinosauriernas blod
Kameran är ett redskap men vilken jag be- rör landskapet. Fotografiet är ett spår som blir kvar av beröringen. Oavsett hurudant fotografiet är, är det ett bevismaterial över mitt möte med naturen.
I möten återföds världen. Möten utmanar oss att tänka och att vara på ett annat sätt. Möten kallar oss att öppna oss mot andra och uppmuntrar oss att kasta oss i dialog.
Juha Vakkilainen pohtii valokuvissaan inhimillisen ja ei-inhimillisen keskinäisiä kohtaamisia. Vakkilainen luottaa mustavalkofilmin todistusvoimaan: Olipa kuva minkälainen tahansa, on se jälki kameran edessä olleesta – jälki kohtaamisesta luonnon kanssa.
Kohtaamisissa maailma syntyy uudelleen. Kohtaaminen haastaa ajattelemaan ja olemaan toisin. Se kutsuu avautumaan kohti toista ja rohkaisee heittäytymään dialogiin tämän kanssa.
Juha Vakkilainen on valmistunut kuvataiteilijaksi Turun Taideakatemiasta ja taiteen maisteriksi Taideteollisesta korkeakoulusta (nykyisin Aalto-yliopisto).
Näyttelyä on tukenut Suomen Kulttuurirahaston Etelä-Pohjanmaan rahasto.
Mari Riikonen – Muuntumia | Ändringar
Muuntumia
Kuvissa näkyy luontoa, kuitenkin jollain tavalla eri vinkkelissä tai vinksahtaneena. Heijastuneet maisemat ovat tuttuja outoudessaan. Väreilevä ja muuntuva pinta erottaa vedenalaisen ja veden päällisen tilan toisistaan, mutta joskus nämä tilat limittyvät keskenään luoden uusia maailmoita. Eri elementtien välisten rajapintojen kosketuskohta on kuin portti muihin muuntuneihin ulottuvuuksiin. Vain ohut kalvo, eräänlainen välitila, erottaa meidät jostain tuntemattomasta ja kiehtovasta. Fyysisten tilojen lisäksi välitilat ovat mielentiloja, joissa heijastukset viittaavat itsetutkiskeluun.
Näyttely herättelee olemaan läsnä tässä hetkessä, käymään vuoropuhelua ympäristön kanssa sekä aistimaan avoimemmin ja herkemmin. Pieniä ihmeitä ja hämmästelyn aiheita löytyy arjen ympäristöistä, ja ne saattavat avata portteja uusille ajatuskuvioille. Ollaan keskeneräisellä matkalla, joka ei ole alussa eikä lopussa, eikä välttämättä tiedetä edes, missä kohtaa polkua ollaan menossa. Teosten äärellä voidaan olla myös perillä, ja rauhoittua kuuntelemaan hiljaisuutta sanojen välillä.
Ändringar
Bilderna visar naturen, men på något sätt i en annan vinkel eller på ett tokigt sätt. De reflekterade landskapen är bekanta i sin egendomlighet. En pulserande och föränderlig yta skiljer utrymmen under vatten och ovan vatten från varandra, men ibland överlappar dessa utrymmen och skapar nya världar och krafter. Kontaktpunkten för gränssnitten mellan olika element är som en port till andra dimensioner. Endast en tunn film, ett slags mellanrum, skiljer oss från något okänt och fascinerande. Förutom fysiska tillstånd är mellantillstånd sinnestillstånd där reflektioner hänvisar till introspektion.
Utställningen vaknar för att vara närvarande i detta ögonblick, för att föra en dialog med omgivningen och för att känna mer öppet och lyhört. Små mirakel och föremål för häpnad kan hittas i vardagliga miljöer, och de kan öppna portarna för nya tankemönster. Vi är på en oavslutad resa, som varken har början eller slut, och vi vet inte nödvändigtvis ens vart vi ska på vägen. Du kan också vara närvarande vid verken, och lugna ner dig för att lyssna på tystnaden mellan orden.
Mari Riikonen
Mari Riikonen on opiskellut Lapin yliopistossa kuvataiteita ja valokuvausta. Valokuvauksen lisäksi hän on keskittynyt erityisesti grafiikan tekemiseen. Hänen huomionsa kiinnittyy asioihin, joiden ohitse tavallisesti kuljetaan kiireisinä. Valokuvaaminen on hänelle eräänlaista meditaatiota: mielen tyyntymistä ja tarkkaavaisuuden suuntaamista. Erilaiset rajapinnat ja heijastukset saavat Marin ajatukset rullalle, ja ne avaavat hänelle ovia maailman kerroksellisiin ulottuvuuksiin. Myös kameran älyn on annettu osallistua joidenkin teosten syntyprosessiin. Kamera näkee edessään rullaavan maiseman eri tavalla kuin ihmissilmä. Kameran äly tekee virheitä: se toistaa, venyttää, kutistaa ja muuntaa.
Mari Riikonen har studerat bildkonst och fotografi vid Lapplands universitet. Utöver fotografering har hon särskilt fokuserat på att göra grafik. Hennes uppmärksamhet riktar sig till saker som vanligtvis passerar i all hast. För henne är fotografering en sorts meditation: att lugna sinnet och att se. Olika gränssnitt och reflektioner får Maris tankar i rullning och de öppnar dörrar för henne till världens skiktade dimensioner. Kamerans intelligens har också fått delta i skapandet av verken. Kameran ser det böljande landskapet på ett annat sätt än det mänskliga ögat. Kamerans intelligens gör misstag: den upprepas, sträcker sig, krymper och förvändlas
Novia 2022 – Ett ögonblick i tiden | Hetki maan päällä
Ett ögonblick i tiden
Vi är en grupp nyutexaminerade fotografer och ställer ut våra verk av varierande motiv och teman. Våra verk är lika olika som våra sätt att uttrycka oss på är. Samtidigt tar de upp liknande teman som går som en röd tråd genom våra arbeten.
”Ett ögonblick på jorden” är en utställning där vi belyser teman som identitet, vikten av samhörighet och att bevara samt lyfta upp människors plats och inverkan i tiden genom fotografiets dokumentation.
Hetki maan päällä
Olemme ryhmä vastavalmistuneita valokuvaajia ja esittelemme töitämme, joissa on vaihtelevat aiheet ja teemat. Työmme ovat yhtä erilaisia kuin tapamme ilmaista itseämme. Samanaikaisesti kulkee töittemme lävitse punaisena lankana samankaltainen teema.
”Hetki maan päällä” on näyttely, jossa valaisemme teemoja kuten identiteetti, yhteenkuuluvuuden tärkeys sekä nostamme esiin ihmisten paikan ja vaikutuksen ajassa valokuvauksen keinoin.
Simone Åbacka • Sebastian Sundlin • Toni Finell • Nadine Mabinda
Ripsu Hongisto – Ensam hemma? | Yksin kotona?
Yksin kotona?
”Useampi persoona on hyvä asia. Niistä kannattaa tehdä kokoelma, ommella niitä yhteen, kerätä niitä elämän varrella. Tullessamme vanhemmiksi, voimme kokoelman turvin ilmentää helposti kulloinkin haluamaamme itsemme puolta. Kuitenkin jossain vaiheessa, ja erityisesti ohitettuamme keski-iän ja siirtyessämme vanhuuteen, persoonamme muuttuvat ja sekoittuvat toisiinsa salaperäisellä tavalla. Lopulta ne ikäänkuin sulavat ja tapahtuu kokonaisvaltainen persoonien menetys, jolloin alta paljastuu ”aito itse”.
(Kirjailija ja psykoanalyytikko Clarissa Pinkola Estés 1992, teoksessaan Naiset, jotka kulkevat susien kanssa)
Yksin kotona -projektissani pohdin kysymyksiä minuudesta, identiteetistä ja ihmisyydestä ylipäätänsä. Kysyn mm. onko yksi minä vain illuusio? Josko minä onkin jatkuvasti muuttuva kehittyvä hetkittäinen minärepresentaatio, joka muotoutuu kunkin hetken aistimuksista, havainnoista, muistikuvista. Onko esimerkiksi ns. itsensä löytämisen -prosessi turha ja toivoton urakka, jos – kuten Estés ajattelee – ”aito itse” paljastuu joka tapauksessa automaattisesti vanhuuden koittaessa? Onko mahdollista, että ihmisen minuus on samaan aikaan subjekti ja objekti – tarkkailija ja tarkkailun kohde? Vai tarvitaanko tähän vähintään kaksi minää?
Otan töissäni suvaitsevan, avoimen ja humoristisenkin asenteen moniminäisyyden/usean persoonan mahdollisuuteen. Töistäni löytyy myös vaikutteita vanhoista tarinoista, myyteistä ja symboleista.
Olen kuvannut kaikki työt yksin kotonani Helsingissä vuosien 2019 – 2021 aikana. Kuvat ovat omakuvia, mutta en ole vakuuttunut siitä, että tämä persoonakokoelma on oman elämäni varrella kerätty kokonaisuus – jos ei, niin mistä nämä persoonat ovat siinä tapauksessa ilmestyneet? Jos taas tyypit sittenkin edustavat minun itseni eri persoonia/minua, niin milloin ne alkavat sulaa ja millon ”aito” minuus paljastuu vai paljastuuko kuitenkaan koskaan?
Ensam hemma
Författaren och psykoanalytikern Clarissa Pinkola Estés skrev 1992 i sin bok Kvinnor som slår följe med vargarna:
”Det är bra att ha många personor, att sy upp en hel kollektion, samla på sig nya under livets gång. Ju äldre vi blir desto tydligare märker vi att vi med en sådan kollektion till vårt förfogande kan uttrycka vilken aspekt av självet vi vill närhelst vi vill. Men så småningom, oftast under eller efter medelåldern, genomgår våra personor en gåtfull förändring och sammansmältning. Till slut uppstår en sorts ”härdsmälta” som utplånar alla personer och blottlägger vad som i sin klaraste form skulle kunna kallas ”det sanna självet”.
I mitt projekt Ensam hemma behandlar jag frågor kopplade till jaget/självet, identiteten och överhuvudtaget till att vara människa.
Jag frågar mig bland annat om ett enda själv/jag endast är en illusion. Kanske jaget snarare är en momentan representation som ständigt förändras, utvecklas och formas av ögonblickets sinnesintryck, iakttagelser, minnesbilder…? Är det till exempel ett fåfängt och hopplöst företag att finna sig själv, om – så som Estés tänker – ”det sanna självet” automatiskt blottläggs när vi når en högre ålder? Kan människan samtidigt vara både subjekt och objekt – iakttagare och iakttagen? Eller behövs minst två jag för det?
I mina verk har jag en tolerant, öppen och även humoristisk attityd till möjligheten att ha flera jag/personor. Jag har fotograferat alla verk ensam hemma i Helsingfors åren 2019–2021. Bilderna är självporträtt, men jag är inte övertygad om att denna kollektion personor är en helhet som jag samlat på mig under livets gång. Om jag inte har samlat dem, varifrån har de dykt upp? Om typerna representerar mina olika personor/mig, när börjar de då smälta, och när, om någonsin, blottläggs mitt ”sanna” jag?
Home Alone?
Author and Psychoanalyst Clarissa Pinkola Estés wrote in her book Women who run withthe wolves (1992):
It is good to have many personae, to make collections, sew up several, collect them as we go along in life. As we become older, with such a collection at our behest, we find we can portray any aspect of self most anytime we wish. However, at some point, most particularly as one grows into and past mid-life and on into old age, one’s personas shift and meld in mysterious ways. Eventually, there is a kind of ”meltdown,” a loss of personae complete, thereby revealing what would, in its greatest light, be called the ”true self.”
For my Home Alone project, I reflected on questions about the self, identity and humanity in general.
I asked if a single self is just an illusion. What if the self actually is a constantly changing, evolving, transient self-representation formed of momentary sensations, perceptions, recollections…? Will the “self-discovery process” be a useless and hopeless project if – as suggested by Pinkola Estés – the “true self” is automatically revealed at the dawn of old age? Can a human being be simultaneously the subject and the object – the observer and the observee? Or does this require, at least, two selves?
My works represent a tolerant, open, even humoristic approach towards the possibility of the plural self or several personas. I photographed all these works alone in my home in Helsinki during the years 2019–2021. The photos are self-portraits, but I am not convinced this collection of personas is a reflection of me, as collected throughout my life. If not, then where have all these types come from? And, if these types represent the different personas of me or my self, when will they start melting to reveal my “true” self? Or will it ever be revealed?
Jan Björk – 50 X
50 X
Tätä juhla näyttelyn varten olen etsinyt kuva-arkistostani jotain erikoista, jota haluaisin nyt näyttää tai joista haluaisin kertoa. Intohimoni luontoon, rokkiin, taidevalokuvaukseen, sekä vanhojen heinälatojen dokumentoimiseen voi hyvin yhdistää tähän persoonalliseen julkaisuun.
Symbolisesti tämä juhla näyttely sisältää viisikymmentä kuvaa. Kuvat näytetään kahdessa taulunäyttelyssä Pohjanmaalla, Vaasa ja Pietarsaari. Puolet kuvista kummassakin paikassa.
—
Jan Björk on syntynyt ja kasvanut Kokkolan lähellä sijaitsevassa Sokojan-kylässä, missä hän asuu edelleen. Ammatiltaan hän on puuseppä.
Jan on valokuvannut lapsuudesta saakka. Maatalon poikana hänellä on aina ollut luonto lähellä ja valokuvauksesta tuli pian intohimoinen harrastus.
Hän valitsee aiheensa lähiympäristöstä, koska häntä kiehtoo pohjalainen luonto. ”On helppo tulla sokeaksi sille mikä on lähellä ja siksi ei osaa antaa arvoa sille mikä on kaunista lähellämme, luonnolle, jota meidän tulee hoitaa ja vaalia, jotta se säilyy tuleville sukupolville.”
Jan haluaa dokumentoida ympäristöään uskottavasti, poistamatta tai lisäämättä jälkikäsittelyssä mitään itse kuvaan. ”Haluan näyttää hetken sekä tunnelman juuri sellaisena kuin se oli juuri silloin kun otin kuvan”.
Janin rokkimusiikkiharrastus on johtanut siihen, että elävä musiikki on toinen aihe jota hän mielellään valokuvaa. Hän soittaa bassoa ja on soittanut eri yhtyeissä.
www.janbjork.com
Facebook: Jan Björk
Instagram: mr.birtz
50 X
Till denna jubileums utställning har jag grävt i bildarkivet efter något extra att visa och berätta om. Min passion för natur-, rock- och konstfotografering samt dokumentering av gamla ängslador passar bra att kombinera i denna personliga projekt.
Symboliskt sett innehåller denna projekt femtio specialutvalda fotografier. Bilderna visas på två tavelutställningar i Österbotten, Vasa och Jakobstad. Hälften av bilderna på var plats.
—
Jan Björk är född och uppvuxen i byn Såka, Karleby, där han ännu bor. Till yrket är han snickare. Jan har fotograferat sedan barnsben. Som jordbrukarson har han haft naturen nära husknuten vilket gjorde naturfotografering till ett passionerat intresse.
Han väljer gärna sina motiv från närmiljön, eftersom han inspireras av den österbottniska naturen: “Det är lätt att bli hemmablind och inte uppskatta det vackra omkring oss. Vår natur som vi bör ta hand om och bevara så att den består för kommande generationer”.
Jan vill dokumentera sin omgivning trovärdigt, utan att ta bort eller lägga till något i själva bilden i efterbehandlingen av fotografiet. “Jag vill visa ögonblicket så som det såg ut eller som stämningen var när jag fotograferade.”
Jans intresse för rockmusik har lett till att levande musik blev ett annat motiv som han gärna fotograferar. Han spelar själv bas och har medverkat i olika band.
www.janbjork.com
Facebook: Jan Björk
Instagram: mr.birtz